Meistä tuli lääkäreitä...
...bisnesnaisia, sihteereitä,Kotiäitejä, ohjaaja-tuoooottaajiiiaaaa...
Viikko sitten kävin Tampesterissa piipahtamassa, visiitin aiheena ja syynä oli yläasteen luokkakokous. En olisi koskaan uskonut, että tapaamme sillä porukalla vielä jonain päivänä, sen verran riitainen ja teiniangstinen luokkamme oli. Enkä olisi silloin 11 vuotta sitten uskonut, että istun kyseisen kokouksen jälkeen aamuneljältä kebabilla luokan pahimpien mummonpotkijoiden ja hikareiden kanssa! :-D
Fiilikset ennen kokousta olivat jännittyneen odottavat. Myönnettäköön, että tuli vietettyä hetki tavallista kauemmin vaatekaapin edessä miettien, millä asulla varustettuna näytän eniten siltä, mitä nykyään oikeasti olen. En toki halunnut näyttää nyhveröltä, mutten myöskään yliampuvan panostaneelta. Siis hyvänen aika, minähän suhtaudun tähän tapaamiseen täysin luonnollisen rennosti, vai mitä oikein luulitte?
Jossain vaiheessa mieleen hiipi myös ajatus siitä, millaisena ihmiset mahtavat minut muistaa... vaaleata, koskaan värjäämätöntä tukkaa oli puoli metriä enemmän, eikä ripsari ollut tuttu käsite. Flanellipaita oli tosi jees Levisten kanssa ja olalla keikkui enimmäkseen koripallokassi. Tai kitaralaukku. Purjehduksesta nyt sentään vouhotin jo silloin. ;-)
Kokous oli kuitenkin kaikkien ennakkoluulojen ja -asenteiden vastaisesti mielettömän hauska. Kaikin puolin oli todella mahtavaa nähdä ihmisiä, joita ei ole nähnyt yli kymmeneen vuoteen! Perusutelias luonteeni sai suunnatonta tyydystystä, kun pääsi näkemään, miltä finninaamaiset, piloteilla, Dr Martenseilla, kärvennetyillä permanenteilla ja liialla kajalilla varustetut ihmiset nykyään näyttivät. Ja mitä niistä kaikista oli tullut!
Osa oli päätynyt suurin piirtein sille sektorille, joka oli yläasteella jo näköpiirissä. Hikarit olivat lukeneet itsensä vähintään maistereiksi ja kasin oppilaatkin puuhastelivat keskimäärin kunniallisia töitä. Suurin yllättäjä oli yksi mummonpotkijoista, joka oli sittemmin pudottanut puolet painostaan ja lukenut itsensä lääkäriksi. Ja elokuvafriikki oli niittänyt mainetta esikoisohjauksellaan. Kahdeksalla (!!!) oli jo lapsia ja useampi naimisissa. Mahtui joukkoomme toki myös niitä poissaolevia, jotka kertoman mukaan olivat hurahtaneet uskoon käytettyään ensin kaikkia mahdollisia päihteitä.
Nyt jo suorastaan nauratti muistella sitä, kun eräälläkin ussantunnilla sain tunnin aikana purkkaa päähäni pienissä paloissa. Sitä sitten nyhdettiin välitunnilla asbestinkatkuisessa tyttöjen vessassa isommalla porukalla vedet silmissä pois tukasta. Tai sitä, kun pojat ottivat kisaa siitä, kuka kestää istua pisimpään kutoselle käännetyllä kemmanluokan keittolevyllä. Ja kuinka Mikon housut paloivat siihen kiinni. Ja kuinka pojat selvisivät pelkällä ulos lentämisellä tultuaan köksäntunnille kiljukännissä. Skål sille - eiku ludus latinus!
Ja mitäs niistä muista tuli? Lentäjiä, terveydenhoitajia, bisnesnaisia, lastentarhanopettajia, vaatemyyjiä, siilitutkijoita, koodareita, diplomi-insinöörejä, duunareita...
posted by Ami @ 12:09
0 Comments:
Post a Comment
<< Home